Home kasvaa kosteudessa
Oman kodin ostaminen on suuri taloudellinen uhraus eikä siinä kukaan halua ottaa
riskejä. Virheiltä voi välttyä esimerkiksi hankkimalla taloudellisia ja juridisia neuvoja
kiinteistövälittäjältä. Asiantunteva välittäjä järjestää tarvittaessa
mittauspalvelua sekä muihin rakennustekniikkaan liittyviin
asioihin tarvittavaa teknistä osaamista.
Kuinka remontoitu?
Kauniisti sisustetun asunnon ulkonäkö saattaa olla ostajalle pettävä.
Isännöitsijäntodistuksesta selviää, onko taloa remontoitu ja onko
tehty suunnitelmia tulevista remonteista. Ostajan on kuitenkin itse selvitettävä, onko
korjaukset tehty
asiantuntevasti vai epäpätevin voimin. Erityisen tarkasti kannattaa ottaa
selville se, onko
asunnon pesutiloissa tai ulkoseinissä kosteutta.
Sisäilmassa hometta?
Yleensä luullaan, että huonossa sisäilmassa on epäterveellistä hometta. Näin ei
välttämättä ole. Meitä ympäröivässä ilmassa on satojatuhansia erilaisia
mikro-organismeja ja kymmeniätuhansia homesieniä. Erityisen paljon homeitiöitä on
ulkoilmassa aikaisin syksyllä. Itiöt tulevat sisään asuntoomme ilmastoinnin tuloilman
ja huonosti tiivistettyjen ikkunoiden kautta. Itiöt ovat pieninä pitoisuuksina luonnollinen osa
sisäilmaa.
Itiöistä homesieniä?
Itiöt voivat kehittyä suotuisissa olosuhteissa sieniksi jopa muutamassa viikossa.
Tähän vaaditaan sopiva lämpötila, ravintoa, kosteutta, valoa sekä muutamia muita
edellytyksiä lajista riippuen. Itiöt eivät vaadi kovinkaan paljon
ravintoa ja lämpöä, vaan homesienen tärkein edistäjä on kosteus. Kuivassa tilassa itiöt eivät
kehitä sieniä.
Onko home vaarallista?
Eri homelajit eivät yleensä ole vaarallisia. Ne ovat epämiellyttäviä, saattavat
haista pahalle ja luovat sekä sosiaalisia että taloudellisia ongelmia asunnon
omistajalle. Varmuutta niiden terveyshaitoista kuitenkaan ei ole. Poikkeuksena ovat ainoastaan ruoassa kehittyneet
sienimyrkyt. Homeen kannalta selvästi riskiryhmässä ovat ihmiset, joilla on heinänuha,
pölyallergia tai ovat allergisia antibiooteille. Sosiaali- ja terveysministeriö
on asettanut viitearvoja homesienille ja bakteereille. Se onkin
sanonut, että näkyvää homesienikasvillisuutta ei saa olla missään
olosuhteissa rakenteissa tai niiden pinnoilla.
Voidaanko home mitata?
Kosteus voidaan mitata, mutta homeanalyysiä ei voida tehdä paikan päällä edes
tarkoilla mittareilla. Ainoastaan laboratoriossa voidaan tehdä homesienistä ja bakteereista
analyysejä sekä mitata niiden pitoisuudet. Laboratorioon lähetettävää
koepalaa on
täydennettävä kosteustiedoilla ja analyysin päämäärät on
ilmoitettava. Tärkein mittaus
paikan päällä on kosteusmittaus, koska kosteat rakenteet ja
sisäilma muodostavat
suotuisat edellytykset homesienien kehittymiseen.
Kuinka mittaus suoritetaan?
Rakennustekninen tutkimus tehdään ennen kosteusmittausta.
Tutkimuksessa kartoitetaan ne
alueet, jotka on syytä tarkistella lähemmin. Kosteusmittaus voidaan tehdä pinnassa
pintakosteusmittarilla ja rakenteissa sondilla tai Tramex:illa. Mittauksella
kartoitetaan ne riskialueet, joissa on korkea kosteuspitoisuus. Tarvittaessa rakenne on
avattava, niin että voidaan selvittää kosteusvaurion syy ja
laajuus.
Mistä kosteutta löytyy?
Kosteutta voi tunkeutua rakenteisiin sadevedestä, putkivauriosta tai kosteiden tilojen
pintarakenteiden vuodosta. Rakenteellisia ongelmia voi esiintyä mm. tasakatoissa,
puutteellisissa räystäsrakenteissa, vanhoissa elementtisaumoissa sekä puutteellisissa
sadevesipoistoissa maastossa. Vesiputkivuodot lisääntyvät rakennuksen iän myötä.
Kylpyhuoneissa yleisiä kosteusvaurioiden syitä ovat puutteelliset kosteussulut. Muuratun
kylpyammeen pohjaventtiilin tiiviste voi olla aikapommi, joka laukeaa kosteusvauriona.
Liiallinen sisätilan tiivistäminen voi aiheuttaa huonon ilmanvaihdon. Silloin
kosteuspitoisuus voi nousta niin korkealle, että siitä kehittyy pitkän päälle
homeongelmia.
Kannattaako tutkia?
Asiantuntijan palvelujen käyttäminen on edullinen tapa saada
varmuus siitä, että rakenteissa ei esiinny
kohtuuttomia kosteusmääriä. Asiantuntija antaa tietoa myös tuuletuksesta. Hän
antaa tietoa eri toimenpiteistä, johon asukkaan tai taloyhtiön kannattaa
ryhtyä ikävien kosteusongelmien ehkäisemiseksi.
|