Toisen kerroksen huoneisto, jonka pohjaratkaisu erityisen hyvä esimerkiksi yhteisasumista ajatellen. Kaksi tilavaa asuinhuonetta, joiden välissä hyvin varusteltu keittiö. Putkiremontissa rakennettu uudenveroinen kylpyhuone. Käynti lasitetulle parvekkeelle olohuoneesta.
Asunto Oy Pohjoiskaari 43 on vuonna 1970 valmistunut pienkerrostaloyhtiö Lauttasaaren pohjoisosassa aivan meren äärellä ja Kauppakeskus Lauttiksen kattavat palvelut sekä Lauttasaaren metroasema vain reilun puolen kilometrin kävelymatkan päässä. Taloyhtiötä on säännöllisesti korjattu ja huollettu, mm. putkiremontti tehty vuonna 2024. Vuokralaisen käytettävissä kellarikomero sekä lisämaksusta taloyhtiön yhteiset saunatilat.
Jos olet kiinnostunut ilmoituksen asunnosta, otathan yhteyttä välittäjään saadaksesi lisätietoja tai sopiaksesi esittelystä. Vuokralaiselta edellytetään säännöllisiä tuloja sekä puhdasta luottotietorekisteriä. Ellei ilmoituksessa ole toisin mainittu, asunnot vuokrataan toistaiseksi voimassa olevalla vuokrasopimuksella, jota ei voi irtisanoa päättyväksi ennen kuin sopimus on ollut voimassa vähintään 12 kuukautta. Vuokrasopimuksen ennenaikaisesta irtisanomisesta joutuu maksamaan 1,3 kuukauden suuruisen sopimussakon. Vuokralaisilta edellytetään lisäksi kahden kuukauden suuruista vuokravakuutta (rahavakuus tai Kelan maksusitoumus) sekä laajaa kotivakuutusta, joka tulee pitää voimassa koko vuokrasuhteen ajan.











