Vuokrahakemus
Tällä lomakkeella voit jättää vuokrahakemuksen kohteeseen, jonka olet nähnyt esittelyssä tai erikseen välittäjän kanssa sovittaessa myös ennen esittelyä. Mikäli et ole vielä tutustunut kohteeseen henkilökohtaisesti, hakemuksen käsittely edellyttää välittäjän hyväksyntää. Asunnon voi tarvittaessa käydä katsomassa myös valtuutettu henkilö puolestasi etukäteen sovittaessa.
Huomioitavaa
Yleensä vuokrasopimus on voimassa toistaiseksi, kuitenkin vähintään 12 kuukautta sopimuksen alkamisesta, ellei vuokrailmoituksessa toisin mainita.
Sopimus voidaan irtisanoa aikaisemmin maksamalla irtisanomisajan lisäksi 1,3 kuukauden vuokraa vastaava sopimussakko.
Vuokralainen on vastuussa seuraavista asioista:
- Sähkösopimuksen solmiminen omalla nimellään.
- Laajan kotivakuutuksen ottaminen.
- Muiden mahdollisten taloyhtiön perimien maksujen maksaminen (esimerkiksi sauna-, autotalli-, autopaikka- ja pesutupamaksut).
Jos sinulla on kysyttävää sopimuksen sisällöstä, ota rohkeasti yhteyttä.